Uutta
1800-luku
1900-luku
2000-luku
Teemat
Ota yhteyttä

1988Videot

sisältökuvaukset

Jouni Piekkari ja Tiina Huuhtanen muistelevat erityisesti aikaa Pispalassa 1980-luvulla ennen saunayhdistyksen perustamista, kipinää, joka johti yhdistyksen perustamiseen, sekä yhdistyksen alkuaikoja.

1Jouni Piekkari virkkoo historiallisen lauseen
2Tiina Huuhtanen kalkitun valkoisessa joulusaunassa