Uutta
1800-luku
1900-luku
2000-luku
Teemat
Ota yhteyttä

Rappaus

sisältö

Rajaportin saunasta löytyi 1994 seitsemän maali - ja rappauskerrosta. Kaikki nuo kerrokset poistettiin raaputtamalla, ja saunan pintaan heitettiin kolme uutta laastikerrosta eli suoritettiin kolmikerrosrappaus.

Rappaus saatiin sponsorointina helsinkiläiseltä entisöintifirmalta. Firman johtaja Jean Lepistön isä oli aikoinaan pispalalainen rappari, joten osanotto saunan kunnostukseen tällä tavoin oli hänelle suorastaan perinnevelvoite.

Vuonna 2012 rappausta vähän paikkailtiin.

Tässä teemassa käydään läpi tämän nimenomaisen saunan ulkorappauksen historiallisia vaiheita sekä yleisesti käydään läpi rappausta työtoimena.

Videot
Kuvat
Artikkelit