1800-luku
1900-luku
2000-luku
Teemat
Ota yhteyttä

1920-lukuAsiakirjat

 
Sisältökuvaukset

Pispalan rakennuksista voi saada tietoa kunnolla vasta vuodesta 1937 alkaen, jolloin Pispala siirtyi Pohjois-Pirkkalasta Tampereen kaupunginosaksi. Rakennusvalvonta dokumentoi sen jälkeen rakennuksille tehdyt toimenpiteet ja maanmittauslaitoksen kartoissa näkyivät kaikki rakennukset.
Tätä aiemmin ei Pispalassa ollut mitään rakennusvalvontaa, ja jokainen rakensi tontilleen, mitä rakensi, eikä rakennuksia juuri näkynyt missään kartoissa ennen 20-lukua.
Ensimmäinen kartta, jossa rakennuksia Pispalassa alkaa näkyä kartoissa - tosin silloinkin vain muutamia - on Maanmittaushallituksen kartta vuodelta 1927.
Kartta on varsin romanttinen.
Kartan selite lupaa enemmän kuin mitä kartasta on löydettävissä.
Kartta on peräisin Nokian kaupunginarkistosta.

Koska ihmisten asuinpaikkoja ei mihinkään papereihin